Tietoa kulttuuriperintökasvatuksesta

Mitä kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan?
Kulttuuriperintö ympäröi meitä jatkuvasti. Käsitteellä viitataan yleisesti niihin aineellisiin ja aineettomiin resursseihin, jotka tunnistetaan aikaa myötä kehittyvien arvojen, tietojen ja perinteiden heijastumiksi. Aineelliseen perintöön kuuluvat mm. rakennukset, taideteokset ja esineet, kun taas aineettoman kulttuuriperinnön muodostavat tavat, kertomukset ja uskomukset. Kulttuuriperintö on käsitteenä monin tavoin läheinen historian kanssa, mutta niillä on myös eronsa. Historia kattaa laajuudessaan ihmisen toiminnan ja olemisen koko kirjon, kun taas kulttuuriperintö on jotain ajan kanssa kehittyvää ja muuttuvaa sekä yhteisesti valittua. Kaikki historia ei siis ole kulttuuriperintöä, eikä päinvastoin.

Nykyisyys on huomisen kulttuuriperintöä. Kulttuuriperintö on näin ollen jatkuvasti muutoksen ja kehityksen kohteena. Perustuslain mukaan jokaisella Suomen kansalaisella on sekä oikeus nauttia kulttuuriperinnöstä että vastuu kantaa siitä huolta. Kulttuuriperintöön kuuluu tässä mielessä ajatus sen välittämisestä myös seuraaville sukupolville. Se on siis kokonaisuudessaan jotain, mistä sekä yhteisesti nautitaan että kannetaan vastuuta.

Mitkä asiat ovat merkityksellisiä kun opetetaan havainnoimaan kulttuuriympäristöä ja käsittelemään kulttuuriperintöä taiteen keinoin?
Kulttuuriperinnön mielekäs hyödyntäminen opetuksessa riippuu monesta tekijästä, kuten opetusryhmän lähtötasosta, käytettävissä olevasta ajasta sekä muista resursseista. Kulttuuriperintöön kuuluvan moniulotteisuuden vuoksi sitä on myös opetuksessa hyvä hyödyntää monipuolisesti ja erilaisten materiaalien avulla. Opetuksessa on tärkeää välttää liiallista kapeakatseisuutta, mutta silti säilyttää oppilaiden huomio valitussa kulttuuriperintökohteessa.

Kulttuuriperinnön kohteeseen tutustumiseen kannattaa varata tarpeeksi aikaa ja sitä on hyvä käsitellä usealla opetuskerralla. Taideopetuksessa kulttuuriperinnön teemoja harvemmin käsitellään, mistä syystä riittävällä ajankäytöllä on suuri merkitys. Aiheeseen tutustumisessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää paikallista asiantuntemusta esimerkiksi museovierailun muodossa. Aineellisen kulttuuriperinnön ollessa kyseessä myös konkreettinen tutustuminen kohteeseen kuten paikkaan, rakennukseen tai taideteokseen voi olla hyödyllistä.

Kulttuuriperinnön ymmärtäminen liittyy läheisesti historiaan ja aikakäsitykseen sekä niihin liittyviin haasteisiin. Menneisyyden hahmottaminen ei ole yksinkertainen prosessi, vaan se vaatii jatkuvaa ja pitkäjänteistä työtä. Opettajan tulisi olla tietoinen oppilaidensa kognitiivisesta tasosta sekä ryhmän sisäisistä eroavaisuuksista. Erityisesti taidekasvatuksessa tämä on olennainen kysymys oppilaiden ollessa iältään ja kyvyiltään usein hyvinkin erilaisissa lähtökohdissa. Opettajan kannattaa miettiä kulttuuriperinnön käyttöä opetuksensa osana ensisijaisesti ryhmänsä kautta. On myös hyvä muistaa, että avun ja neuvojen tarpeessa voi aina kääntyä kulttuuriperinnön ammattilaisten eli museoiden puoleen.

Millaista kulttuuriperintöä Varkaudessa on?
Kulttuuriperintöä on kaikkialla ja jokainen paikkakunta kantaa mukanaan omanlaistaan perintöä. Kulttuuriperintökasvatuksen ja taidekasvatuksen yhdistämistä pilotoitiin ”Talot tarinoi -savupiiput soi”-hankkeessa Varkaudessa. Varkaus on rakentunut vuosisatojen kuluessa teollisuuden ympärille, mikä näkyy vahvasti myös sen kulttuuriperinnössä. Varkaudessa on paljon valtakunnallisesti ja paikallisesti arvokasta kulttuuriperintöä mm. arkkitehtuurin, valokuvakokoelmien ja taiteen muodossa. Esimerkiksi Varkauden alueen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin ympäristöihin pääsee tutustumaan osoitteessa http://www.rky.fi

Miten kulttuuriperintöön voi tutustua?
Museot ovat kulttuuriperinnön asiantuntijoita. Varkauden museoilla on paikallisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä ja esittämisessä keskeinen rooli. Museoiden palveluihin kuuluvat mm. kokoelmien hoitaminen, näyttelytoiminta, erilaisten tapahtumien järjestäminen sekä tietopalvelu. Museot tekevät yhteistyötä mm. alueen oppilaitosten kanssa ja toimivat konkreettisesti kulttuuriperintökasvatuksen ammattilaisina, joiden puoleen on helppo kääntyä. Lisätietoa museoiden toiminnasta ja Varkauden kulttuuriperinnöstä löytyy osoitteesta http://www.varkaus.fi/palvelut/kulttuuri/varkauden_museot/

Varkaudesta on ilmestynyt varsin runsaasti kulttuuriperintöä käsittelevää kirjallisuutta. Hannu Soikkasen Varkauden historia on kattavuudessaan aiheensa perusteoksia. Soikkanen esittää teoksessaan paikkakunnan muodostumisen vaiheita 1960-luvun taitteeseen asti, painottuen erityisesti teollisuuden syntyyn ja kehitykseen. Tuoreempaa historiantutkimusta edustaa Hannu Itkosen Varkautelaisten vuosisata, jossa paneudutaan sosiaalihistorian avulla siihen, millaista elämä tehdasyhdyskunnassa ja -kaupungissa on ollut. Rakennetuista kulttuuriympäristöistä kertova Kerroksien kaupunki esittelee Varkauden menneisyyttä tunnettujen arkkitehtien kuten Ivar ja Valter Thomén ja Alvar Aallon suunnitelmien kautta. Varkauden museoiden monipuolisten taidekokoelmien pariin johdattelee Rakel Kansasen kokoelma.

Verkossa kulttuuriperintöön voi tutustua monin tavoin. Sivustolla www.saranat.fi löytyy mm. verkkonäyttelyitä, opetusmateriaaleja sekä pelejä, joiden avulla voi syventää tietämystään Varkauden ja sen lähialueiden menneisyydestä. Mobiilireittejä Varkauden historiaan ja taiteeseen on koottuna osoitteessa www.tarinasoitin.fi/varkaus. Yhteistyössä Forssan ja Valkeakosken museoiden kanssa toteutettu kokoelmatietokanta www.piipunjuurella.fi tarjoaa kulttuuriperinnöstä kiinnostuneelle kätevän työkalun mm. valokuvien, esineiden ja taideteosten etsimiseen.

Kirjallisuutta Varkauden kulttuuriperinnöstä:
Immonen, Mari & Melaranta, Hanna-Kaisa. Kerroksien kaupunki. Varkautelaisten rakennettu menneisyys. Varkauden museon julkaisuja 9, 2011.
Itkonen, Hannu. Varkautelaisten vuosisata. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Jyväskylä, 2004.
Miettinen, Sinikka. Rakel Kansasen kokoelma. Varkauden taidemuseon julkaisuja 6, 2012.
Soikkanen, Hannu. Varkauden historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Kirjapaino Oy, Helsinki, 1963.

Linkkejä:
Kokoelmatietokanta: www.piipunjuurella.fi/
Mobiilireittejä: tarinasoitin.fi/varkaus
Kulttuuriperintö ja museot: www.museoliitto.fi/index.php?k=9189
Verkkonäyttelyitä ym.: www.saranat.fi
Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut ympäristöt: www.rky.fi

Jätä kommentti